Atmosmare organisoi asiaan liittyvän demonstraation Lietoon
Kasvavaan metsään on mahdollista varastoida kullekin hehtaarille vain hyvin rajallinen määrä hiiltä. Suurimmat luonnontilaisista metsistämme mitatut hehtaarikohtaiset puumäärät ovat olleet 700 – 800 runkopuukuution välillä, mikä tarkoittaa noin 150 tai maksimissaan 200 tonnia hiiltä, puulajista riippuen. Puiden juurissa ja pintamaassa olevassa eloperäisessä aineksessa voi myös olla 100 – 200 tonnia hiiltä hehtaarilla.
Puuston maanpäällisen osan hiilivarastoa on hyvällä maalla mahdollista kasvattaa vielä jonkin verran luonnonmetsistä löytyneitä maksimiarvoja suuremmaksi harventamalla puustoa sopivasti. Suomesta ja Suomen lähialueilta löytyy muutamia vanhoja, suhteellisen väljiksi harvennettuja tai alun perin harvoina kasvatettuja metsiä tai metsikköjä, joihin perustetuilta koealoilta on mitattu jopa 1 200 – 2 000 kuution suuruisia hehtaarikohtaisia runkopuumääriä. Tällaisilla alueilla on oillut vain 150 – 450 normaalia suuremmiksi kasvatettua puuta hehtaarilla.
Näitä lukuja on jo hyvin vaikea ylittää edes ihanteellisissa kasvuolosuhteissa. Jossakin vaiheessa tulee vastaan raja, jonka jälkeen metsän hiilivarasto ei enää kasva vaan alkaa pikku hiljaa pienentyä sitä mukaa kun puita kaatuu tai ne lahoavat pystyyn.
On kuitenkin olemassa joukko keinoja, joiden avulla kullekin hehtaarille olisi mahdollista varastoida huomattavasti suurempia määriä puuta ja sen sisältämää hiiltä. Keskusteluissa on tuotu esille esimerkiksi puunrunkojen upottaminen järvien pohjalle tai junttaaminen suohon.
Vielä yksinkertaisempi ja halvempi menetelmä olisi koota hakkuutähteitä, taimikon- ja ensiharvennuksissa syntyvää puuta sekä mahdollisesti myös pelloilla viljeltyjä ruokokasveja ja soiden rahkasammalkasvustoa (muutaman vuoden välein) paksuiksi kasoiksi ja peittää ne edullisella mutta vähintään 50 – 100 vuotta kestävällä vesikatteella.
Jos pienikokoisesta puusta ja mahdollisesti myös muusta biomassasta kootut röykkiöt juntattaisiin tai jyrättäisiin suhteellisen tiiviiksi kasoiksi, kymmenen metrin korkuisiin varastoihin olisi mahdollista säilöä arviolta 80 000 puukuutiota tai 20 000 hiilitonnia vastaava määrä biomassaa hehtaarille, karkeasti sata kertaa enemmän kuin kasvavaan metsään.
Jos kasat suojataan sateelta ja jos ne perustetaan kivien päälle tai kiviselle tai soraiselle maalle, biomassa on helppo pitää niin kuivana että se ei ala lahota eikä sen sisältämä hiili vapaudu hiilidioksidina ilmakehään. Käytännössä puu ei lahoa, jos sen kosteus pysyy alle 20 prosentissa.
Vanhoja, tarpeettomiksi jääneitä latoja voitaisiin käyttää tällaiseen ilmastonmuutosta torjuvaan eloperäisen aineen eli käytännössä hiilen varastointiin – kaikesta eloperäisestä aineesta noin 50 prosenttia on hiiltä. Myös monet muunlaiset käytöstä poistuneet rakennukset kuten vanhat tehtaat tai syrjäseutujen asumattomiksi jääneet talot kannattaisi ehkä valjastaa samanlaiseen käyttöön. Vielä oleellisempaa olisi kehittää mahdollisimman halpoja tapoja suojata suuret puu- ja biomassakasat sadevedeltä vähintään sadan vuoden ajaksi ilman että vesikatetta joudutaan jatkuvasti uusimaan. Tällaisia hiilivarastoja olisi nimittäin hätätilassa mahdollista perustaa niin paljon kuin niitä tarvitaan.
Biomassan (hiilen) varastointialueita voitaisiin haluttaessa käyttää myös aurinkosähkön tuotantoon ja sadeveden keräilyyn. Biomassakasojen vesikate voi koostua aurinkopaneeleista ja se olisi mahdollista suunnitella niin, että kasojen katteen päälle satava vesi voidaan kerätä talteen, alueilla joilla on joinakin vuodenaikoina pulaa vedestä.
Atmosmare suunnittelee lähestymistavan mahdollisuuksia kokeilevan ja havainnollistavan demonstraation organisoimista Liedossa sijaitsevalle metsäpalstalleen. Demonstraatio koostuu vanhan ladon täyttämisestä puulla ja myöhemmässä vaiheessa myös puun ja muun biomassan varastoimisesta yksinkertaisemman vesikatteen alle.
Jos Suomen nykyisen kokoisista kasvihuonepäästöistä (noin 60 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa) esimerkiksi yksi seitsemäsosa eliminoitaisiin tämän kaltaisen ”lato-hiilenvarastoinnin” avulla, tätä varten pitäisi vuosittain perustaa noin yhden neliökilometrin eli sadan hehtaarin verran puun ja muun biomassan varastointialueita.