Hiilidioksidipäästöt pilaavat myös sisäilman. Mitä korkeammalle tasolle ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, sitä vaikeammaksi raikkaan sisäilman ylläpito käy.
Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan kaikissa tavanomaisissa sääoloissa ja käyttötilanteissa terveellinen, turvallinen ja viihtyisä sisäilmasto. Hiilidioksidille annetaan rakennusmääräyksissä ohjearvoksi enintään 1200 ppm (miljoonasosaa).
Pitoisuutena 1200 ppm ei ole vaarallinen, mutta järkevä tavoite, jossa on vielä turvamarginaalia välittömästi haitallisiin pitoisuuksiin. Kohonnut hiilidioksidipitoisuus on yleensä merkki siitä, että ilmanvaihto ei toimi riittävän tehokkaasti ja muidenkin haitallisten aineiden pitoisuudet voivat olla koholla. Käytännössä luokkahuoneiden, päiväkotien ja esim. neuvotteluhuoneiden hiilidioksidipitoisuudet voivat nousta selvästi yli tuon 1200 ppm:n tason, ja aiheuttaa haittaa, kuten henkisen suorituskyvyn heikkenemistä. Mikäli tilan ilmanvaihto on erityisen huono, saattavat pitoisuudet nousta paljon korkeammalle tasolle ja aiheuttaa jo merkittävää haittaa ihmisten terveydelle ja viihtyisyydelle. Toki sisäilman laatua heikentävät monet muutkin tekijät, mutta tutkimusten mukaan myös pelkkä hiilidioksidipitoisuuden nousu aiheuttaa haittoja. Jo 1000 ppm hiilidioksidipitoisuus sisäilmassa näyttäisi heikentävän hieman henkistä suorituskykyä ja haitat kasvavat pitoisuuksien noustessa.
Sisäilman laatu pyritään pitämään hyvänä ilmanvaihdon avulla. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa hyvän sisäilman ylläpito käy jatkuvasti vaikeammaksi. Ennen teollisen vallankumouksen alkua ulkoilman hiilidioksidipitoisuus oli n. 280 ppm ja nykyisin jo n. 400 ppm. Ennusteiden mukaan tällä vuosisadalla voidaan päätyä lukemiin, jotka ovat lähellä tasoa 800 ppm ja monien arvioiden mukaan jopa yli tämän. Näin ollen sisäilman CO2 pitoisuuden pitäminen matalalla tasolla käy vuosisadan loppuun mennessä nykymenetelmillä lähes mahdottomaksi ja tulee vaikeutumaan jo huomattavasti aiemmin.
Ilmanvaihtoa täytyy jatkuvasti tehostaa sitä mukaa, kun pitoisuusero ulkoilman ja tavoitellun sisäilman välillä pienenee.
Luokkahuoneiden ja toimistotilojen hiilidioksidipitoisuuden pitäminen alle 1200 ppm:n tason käy huomattavasti vaikeammaksi, jos tuuletukseen käytettävän ulkoilman pitoisuus on nykyisen vajaan 400 ppm:n sijaan esimerkiksi 800 ppm. Ongelmat korostuvat silloin, kun tuuletettavan tilan lämpötila poikkeaa huomattavasti ulkolämpötilasta. Kylmänä talvipäivänä ilmanvaihtoon ja lämmitykseen tarvittavan energian määrä kasvaa, koska vaihdettavaa ja lämmitettävää ilmaa on enemmän. Ilmanvaihdon vaatimukset, energiankulutus ja kustannukset tulevat siis tulevaisuudessa nousemaan. Tiloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto, käy laadukkaan sisäilman ylläpito vaikeaksi ellei mahdottomaksi.
Jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä jatketaan nykyisellä kiihtyvällä tahdilla pitkään, nousee ilmakehän hiilidioksidipitoisuus lopulta yli 1000 ppm:n ja ulkoilmakin alkaa tuntua tunkkaiselta. On syytä korostaa, että ilmanvaihto on tarpeen monesta muustakin syystä kuin sisäilman kohonneen hiilidioksidipitoisuuden vuoksi, mutta hiilidioksidin voidaan olettaa aiheuttavan tulevaisuudessa nykyistä suurempia sisäilman laatuongelmia. Perusterveet hyväkuntoiset ihmiset sietävät todennäköisesti suurempia hiilidioksidipitoisuuksia kuin sydän- ja hengityselinsairauksista kärsivät. Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden nousun terveysvaikutuksia ja mahdollisia tarpeita ilmanvaihtotekniikan kehittämiselle on syytä tutkia, jotta ongelman todellinen mittakaava selviää. Lisäksi olisi syytä arvioida, miten elinikäinen altistuminen korkeille hiilidioksidipitoisuuksille vaikuttaa ihmisten terveyteen.
Tunkkainen sisäilma on kuitenkin pieni ja kaukainen ongelma verrattuna ilmakehän kohonneen hiilidioksidipitoisuuden aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja merten happamoitumiseen. Näiden kaikkien ongelmien välttämiseksi on mahdollisimman nopeasti pyrittävä eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Esko Pettay